Rauhan vuotta 2022

Samalla kun panostamme kyläturvallisuuteen, maailmanrauhaa näyttää järkyttävän suurvaltojen erilaiset ristiriidat. Venäjän eristäminen on korkealla EU:n poliittisella agendalla, mutta paikallistasolla maatalot tuntevat omassa taloudessaan vihanpidon seuraukset.

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 suomalainen makeistehdas juhlisti Pariisin rauhansopimusta uudella tuotteella. Pax-pastilli puhdistaa flunssaa potevan ja tupakkaa polttavan kurkkua. Samalla se kertoi maailmanrauhan merkityksestä. Nyt 75 vuotta myöhemmin eli vuonna kakskytkaks ulkomuodoltaan muuttunut pastillilaatikko vedetään markkinoilta. K-kaupasta voi Paxia vielä ostaa ja maailmanrauhan julistus on yhtä ajankohtainen. Vuoden alusta kuitenkin parasta ennen -leima kertoo tuotannon loppuneen.

PAX 22

Hietalahteen on perustettu omilla sähköpylväillään seisova aurinkosähköä tuottava paneelirakennelma, jota metsän eläimetkin ihmettelevät – aivan aiheellisesti – pimeänä talvipäivänä. Synkkyyden jälkeen on luvassa parempiakin aikoja ja silloin paneelit tuottavat tekstiilitaiteilijan työhuoneelle valoa ja lämpöä.

Kyläyhdistys toivottaa kaikille harvaan asutun maaseudun asukkaille onnekasta rauhan vuotta, PAX 22!

Keskustapuolueen kansanedustaja ja valtuutettuja kylätalolla 28.11.2021

Kuhmossa puhaltaa uusia tuulia. Puolueet – ensin vihreät ja nyt sitten keskustapuolueen valtuustoryhmä – jalkautuvat kyliin. Vaaliaikana, mutta mielellään sen jälkeenkin on aitoa kiinnostusta miten harvaan asutun maaseudun asukkaat selviytyvät maaseutuelämän haasteista. Tuomas Kettusen vierailu synnytti vilkasta ajatuksenvaihtoa Iivantiiran kylätalolla.

Tuomas Kettunen Iivantiiran kylätalolla

Yhteisten asioiden pohdiskelu on tervetullutta, sillä keskuuteemme tulee myös toisenlaisia kutsumattomia ja varsin ikäviä vieraita, joita on pakko kohdata joko yksin, naapureiden tai viranomaisten avulla.

Sellaisia epämieluisia vieraita ovat tykkylumet, EU:n maatalousdirektiivit ja nyt sitten korona. Paikallisesti nämä kriisit ovat antaneet kimmokkeen kehittää uusia ja toimivampia eloon jäämisen oppeja. Erilaiset ilmastoon, energiaan ja tietoliikenteeseen liittyvät pulmat kiihottivat kylätalolle saapuneet asukkaat vilkkaaseen keskusteluun. Ongelmat ja häiriöt tuottavat virikkeen tarkastella ongelmien juurisyitä ja niiden seurauksia.

Tykkylumikriisin jälkeen olemme Iivantiirassa pohtineet ja aktiivisesti keskustelleet kyläturvallisuudesta. Tähän haasteeseen on tartuttu Suomen Pelastusalan Keskusliiton tuella ja viimeksi Elävä Kainuu Leaderin pienhankintatuen avulla. Iivantiirassa on usein esitetty, että ongelmat ratkaistaan parhaiten paikallistasolla.

Tänä päivänä ihmisten huulilla on muutosmukautuvuus. Kaupungin tulevaisuusjaostossa on kysytty, että mitä sillä resilienssillä oikein tarkoitetaan? Resilienssillä tarkoitetaan henkistä valmiutta; palautumiskykyä, jonka avulla ihmiset yleensä, mutta myös perukan asukas pystyy – usein jopa tiedostamattomasti – hyödyntämään niitä voimavaroja ja vahvuuksia, jotka ylläpitävät hänen hyvinvointiaan erilaisissa haasteellisissa tilanteissa.

Tykkylumen, EU:n direktiivien ja koronan uhatessa, meillä pitää olla valmius mukautua. Maataloustuotannon tai poikkeuksellisten olosuhteiden niin vaatiessa, tarvitaan joustavuutta, uusien ratkaisujen ja ajatusmallien käyttöönottoa. Jos kekseliäästi omaksuttu muutos toimii se synnyttää toiveikkuutta siitä, että selviämme ongelmista.

Tekoja kotiseudun hyväksi

Kehittämisiltamat kylä- sekä yhdistystoimijoille, jossa pohditaan mm. seuraavia kysymyksiä:

Miten parantaa hyvinvointia, houkutella uusia asukkaita, lisätä elinvoimaa tai varautua ympäristömuutoksiin? Mihin tekoihin rahoitusta pitäisi ohjata?

Tule vaikuttamaan paikallisen kehittämisen 2023-2027 suuntaviivoihin ja toimenpiteisiin verkkotyöpajoissa

* KYLÄTEKOJA ke 6.10. klo 18.00 – 20.00, ilmoittautuminen 4.10. mennessä

* YHDISTYSTEKOJA ke 13.10. klo 18.00 – 20.00,
ilmoittautuminen 9.10. mennessä

Virtuaali-iltamat on tarkoitettu kaikille Hyrynsalmen, Kuhmon, Ristijärven, Sotkamon ja Suomussalmen kylä- ja yhdistystoimijoille.
Tilaisuus järjestetään Teamsilla.

Ilmoittautumiset: toimisto@kainuuleader.fi tai puh. 040 774 2080 / Eeva-Liisa Kemppainen (nimi ja sähköposti, yhdistys). Osallistumisohjeet lähetetään ilmoittautuneille erikseen.

Elävä Kainuu Leader ry - Etusivu

Iivantiiran kylä avautuu

Neljäkymmentä Iivantiiran asukasta halusi siirtää koronauhkan rajoja, kun kylä näytti kehityksen suuntaa kohti värikästä ja eloisasti uutta kesäkautta. Taidenäyttelyn ympärille rakennettu tilaisuus 12.6.2021 oli paikallisyhteisön panos Suomen Kylät ry:n valtakunnallisessa Avoimet Kylät -tapahtumassa.

Kuva: Klaus von Matt

Iivantiirassa asuu kaksi taiteen mestaruussarjan tasoista ottelijaa. Ville Heikkinen on kahden vuoden väliajoin voittanut Vuoden luontovalokuva -kilpailun. Ariadna Donner on palkittu sekä valtakunnallisilla että kansainvälisillä kunnianosoituksilla.

Tämänkertaisen tempauksen alullepanijat olivat lisäksi Latitude 64. Leveyspiiri -taiteilijaryhmän muut aktiivit Klaus von Matt, Juha Sven Korhonen, Philip Donner. Entistä luokkaa ehostettiin maalaustalkoilla, jotka Mervi von Matt polkaisi esiin. Avustajina olivat vielä Olli Antikainen ja Pentti Korhonen. Kiitokset Kuhmon kaupungin sivistyslautakunnalle, joka ymmärsi miten tärkeää on, että kuvataiteelle saadaan kauniit puitteet.

Kuva: Klaus von Matt

Sara Pollarin johtamat Kuhmon kesämuusikot avasivat taidenäyttelyn iloisella marssilla. Yhtyeen melodiset soitteet kehystivät taideteosten ja tapahtuman eri osioiden esittelyä. Kahvin ja viinimarjamehun lisukkeena olivat perinteiset pullat ja puolukkamuffinssit, joita nauttiessa vaihdettiin kylän kuulumisia.

Kuva: Mervi von Matt

Kuhmon maaseutusihteeri Susanna Eskola kertoi kaupungin ’Pitoa ja Vetoa Kuhmoon’ -hankkeesta. Hanke on Leader-tuella rakentanut monipaikkaisuutta ja etätyöskentelyä mahdollistavat puitteet entiseen opettajahuoneeseen sisustetulle etätyötilalle. Vetonaulana on kaksi hienoa työskentelypöytää, 200/200 Mbit/s tietoliikenne ja kyläyhdistyksen monitoimikone. Näin koulun käyttämättömiksi jääneet toimitilat saavat tietoyhteiskunnan tuotantovälineiden avulla uutta vetovoimaa.

Viihtyisyyttä kohentaa kaupungin upeasti kehystetyt taidehankinnat, jotka välittävät paikallisia aiheita ilmentävät loistavat sisällöt. Juha Sven Korhosen kartta-aiheinen grafiikka näyttää miltä seutu näyttää ’Iivantiirasta pohjoiseen’. Ville Heikkisen kuva-aiheesta käytiin tiukka äänestys. Tällä kertaa voitti katsojaa kohti kiitävä pöllö. Ariadna Donnerin kuvakudosdeponointi kertoo Lipukkajärven perhosista.

Kuva: Klaus von Matt

Iivantiiran kylä on oivaltanut Maaseutuohjelman ja Elävä Kainuu Leader -toimintaryhmän merkityksen paikallisten elinolosuhteiden kehittäjänä. Mittavaa Juttuantien valokuiturakentamista seuraa kylätalon ulkoremontti ja kyläturvallisuutta lisääviä, esineiden internet -laitteita koskeva IoT-pienhankinta.

Iivantiira julistautui tapahtuman aikana viralliseksi The Things Network -yhteisöksi. Tällöin avautui myös tilaisuus esitellä hankinnan välineitä taiteilijaesittelyjä välittävien kuvasarjojen yhteydessä.

Iivantiiran kyläyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous 25.4.2021

Kyläyhdistyksen hallitus on päättänyt kokouksessaan 18.3.2021 kutsua koolle kyläyhdistyksen vuosikokouksen, joka pidetään Kylätalon alakoulun luokassa sunnuntaina 25.4.2021 klo 13. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat.

Marjatta Pikkarainen antaa kokousosanottajille raportin Pro Agrian sekä Maa- ja kotitalousnaisten nykytilanteesta.

Kahvitarjoilua. Tervetuloa!

Kyläyhdistyksen hallitus

Ovet auki kohti pääsiäistä

Kuhmon kaupungin kulttuuritoimi ilahdutti myöntämällä 240 euron kohdeapurahan, jonka avulla kyläyhdistys tuottaa taidenäyttelyn Suomen kylät ry:n 12. kesäkuuta 2021 järjestettävän Avoimet kylät -tapahtuman yhteydessä. Näyttelyyn osallistuu Ariadna Donner, Ville Heikkinen, Juha Sven Korhonen ja Klaus von Matt.

Oheinen lähetys – ovianturi ja Rusasen Kulman kauppaama Kuhmo-lätkä – lähti pääsiäistervehdyksenä Kyläverkkojen avustajalle ja Iivantiiran ystävälle, joka palautti meille kivan kuvan.

Hauska Kuhmo-tunnus on jääkaapin oven muistiinpanojen kiinnittämistä varten. Ovianturinkin voi kiinnittää esimerkiksi jääkaapin oveen, josta se lähettää Iivantiiran kyläturvallisuusverkon kautta varoituksen auki jääneestä ovesta. Järjestelmä palvelee nimenomaan pelastuspalvelun tarpeita, mutta sama infra toimii myös muiden LoRaWan-laitteiden viestien välittämiseen.

Antureiden hinnat laskevat nopeasti. Ovianturi taitaa tällä hetkellä olla edullisin lähetin, joka on myös yhteensopiva kyläturvallisuusverkon kanssa. Kun ovi aukeaa sensorin magneetti aukeaa samalla, jolloin laite lähettää viestin nettisivulle tai puhelimeen.

Parempaa uutta vuotta 2021

Ennen muinoin oli tapana toivottaa onnellista uutta vuotta, ja ehkä moni vielä muistaa tuon vanhemman tervehdysmuodon. Koronamasennuksen aikana on ruvettu toivottamaan ’parempaa uutta vuotta’ ja on sellaiseen tervehdykseen kenties aihettakin aikana, jolloin kesätapahtuma on peruttu, kansalaisopiston kurssien käyntikertoja supistettu ja kokouksia harvennettu.

Opetusministeriö on halunnut lieventää kylätalon ylläpidosta aiheutunutta taloudellista tappiota myöntämällä kyläyhdistykselle 2 600 euroa korona-avustusta. Kuhmon kaupunki on jälleen myöntänyt toimitila-avustuksen täysimääräisenä, 1 600 euroa. Molemmille tahoille lämpimät kiitokset avustuksista. Näistä toiveita herättävistä lähtökohdista on hyvä aloittaa uutta vuotta.

Iivantiiran kyläyhdistyksen hallitus toivottaa kaikille seudun asukkaille valoisaa ja aloitteellista uutta vuotta!