1. Nato tarvitsi Suomea enemmän kuin Suomi Natoa
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydin oli ennen Nato-jäsenyyttä sotilaallinen liittoutumattomuus. Sitä takasi paitsi uskottava puolustuskyky myös se, ettei Suomi sallinut käyttää aluettaan toista maata vastaan. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääränä oli pitää peruslinja vakaana ja ennustettavan. Sitä luonnehdittiin ”Se (ulko- ja turvallisuuspolitiikka) perustuu hyviin kahdenvälisiin suhteisiin, yhteistoimintaan ja vaikuttamiseen Euroopan unionissa sekä sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestelmään ja kansainväliseen oikeuteen nojaavaan monenkeskiseen yhteistyöhön.” (selonteko 2021).
Omassa keskustelussamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on ollut sittemmin vallalla näkemys, että Suomi tarvitsi Venäjän hyökättyä Ukrainaan Naton turvatakuita ja ydinasepelotteen sateenvarjoa oman turvallisuutemme takaamiseksi. Hyökkäyssodan aiheuttaman järkytyksen ja pelon vallassa päätös Nato-jäsenyydestä toteutui ennätyksellisen nopeasti.
Jäsenyyskeskustelun varjoon jäi se, että Nato tarvitsi Suomea enemmän kuin Suomi Natoa. Tunnettua on myös, että Naton suurin sotilaallinen mahti Yhdysvallat varautuu Euroopan kriisien hallitsemisen sijaan erityisesti Kiinan mahdolliseen sotilaalliseen uhkaan ja tarvitsee siksi liikkumatilaa.
Nato-yhteistyöstä hallituksen keväällä 2022 antamassa selonteossa sanotaan: ”Muuttuneessa turvallisuusympäristössä Pohjois-Euroopan strateginen merkitys on kasvanut, minkä myötä Nato on avannut uusia yhteistyömahdollisuuksia Suomelle ja Ruotsille. Itämeren turvallisuustilannetta koskeva dialogi ja käytännön sotilaallinen yhteistyö lisäävät Suomen mahdollisuuksia vaikuttaa turvallisuusympäristöönsä sekä parantavat ennakoitavuutta ja alueen vakautta.” Mutta myös näin: ”Suomen mahdollinen jäsenyys Natossa lisäisi liittokunnan pinta-alaa merkittävästi, kaksinkertaistaisi sen maarajan Venäjän kanssa, sekä siirtäisi liittokunnan entistä lähemmäksi Venäjän strategisesti merkittäviä alueita (Kuola, Pietari). ”
Selonteko arvelikin, että jännitteet tulevat kasvamaan juuri edellä mainittujen Venäjälle tärkeiden strategisten alueiden vuoksi. Entinen suurlähettiläs Heikki Talvitie piti Sota ja rauha -pamfletissa (Ydin erikoisnumero 2022) tärkeänä, että Venäjän huoliin niin Pietarin kuin Murmanskin suhteen pystytään Suomen taholta vastaamaan. Liittoutumattomana se on ollut hänen mukaansa helppoa, liittoutuneena vähemmän helppoa.
Lisäksi hän arveli, että on todennäköistä, että Yhdysvaltojen, EU:n ja Venäjän suhteet tulevat olemaan pitkään huonot ja että Suomella pitäisi silti olla mahdollisuus ylläpitää suhteita naapuriinsa. Liittoutuminen rajaa mahdollisuuksia. Nato-jäsenyys merkitsi keväällä 2022 Talvitielle riskejä. ”Sanoisin niin, että saamme hyvin paljon riskejä. Jos joku ajattelee, että riski on turvallisuutta, niin sitten minä en ymmärrä mistään mitään.”
On lisäksi muistettava, ettei Suomeen kohdistunut minkäänlaisia sotilaallisia uhkia keväällä 2022 vaikkakin Venäjän hyökkäyssota kansainvälisen oikeuden vastaisena lisäsi jännitteitä nimenomaan Euroopassa.
2. Natojäsenyyden kylkiäiset: turvallistaminen ja militarisoituminen
Turvallisuus arkikielen käytössä ei ole mikään ongelma. Ihmiset tietävät kyllä sen merkityksen. Mutta politiikassa siitä tulee ongelma. Politiikassa tarkoitetaan turvallisuudesta puhuttaessa tosiasiallisesti kansallista turvallisuutta.
Turvallistaminen rajoittaa poliittisen päätöksenteon alaa ja samalla kaventaa demokratiaa. Puolustusmenot ovat olleet yleensä – ja erityisesti nyt – poissa normaalista päätöksenteosta. Esimerkiksi puolustushankintoja ja niiden tarkoituksenmukaisuutta, saati hintaa, ei arvioida julkisesti. Rajakysymykset ja rajaturvallisuus ei ole myöskään kriittisen ja avoimen keskustelun kohteena (esimerkiksi aitahanke, viisumirajoitukset). Pakolaisuus ja maahanmuutto nähdään myös turvallisuusuhkana, erityisen vakavana nähdään itärajan ”vuotaminen”.
Puolustusmenot ja niiden kasvu on osoitusta turvallistamisesta mutta myös militarisoitumisesta Euroopassa. Puola on ajanut puolustusmenoissa Yhdysvaltojen ohi 4,3 prosentin osuudellaan bruttokansantuotteesta, kun Yhdysvallat jää 3,3 prosenttiin. Suomi kuuluu jo kärkijoukkoon 2,4 prosentin osuudellaan eikä menoissa ole vielä mukana tulevia hävittäjähankintoja.
Meneillään ovat – kovin vähäiselle huomiolle jääneet – kahdenväliset puolustusyhteistyön neuvottelut Yhdysvaltojen ja Suomen kesken. Sopimuksiin voi liittyä monia sellaisia yksityiskohtia, jotka pahimmillaan lisäävät jännitteitä entisestään paitsi Suomen lähialueilla myös kotimaassa.
Valtion ilmaantuminen valtioon erioikeuksilla, joihin kansallinen lainsäädäntö ei ulotu tai sulkee sen kokonaan pois, on ongelmallista. Turvallistamisen vahvassa ilmapiirissä tarvitaan siviilien rohkeutta ja neuvotteluvaltuutta oikeusvaltion ja demokratian pelisääntöjen kunnioittamiseksi.
Arkipäivän muutosta militarisoituneeksi kuvaa esimerkiksi sotaisan puheen lisääntyminen niin poliitikkojen kuin muidenkin kielenkäytössä. Uutismediaa hallitsee sotatapahtumien tai niihin liittyvien tapahtumien esilletuonti. Ilmari Käihkö kuvasi julkisen keskustelun mustavalkoisuuttaa ja polarisaatiota Ydin 1/2023 -keskustelussa: ”Sodasta ja sen vaiheista kirjoittamiseen ei välttämättä ole tarvittavaa tietoa…Käytännössä propagandalla pyritään edistämään omaa asiaa muokkaamalla käsityksiä ja mielipiteitä. Propagandan ei tarvitse olla valheellista.
Ukrainan viestintä on painottanut puolustussodan oikeutusta ja perustunut enemmän tosiasioihin kuin Venäjällä, joka on jatkuvasti syyllistynyt valehteluun. Mutta silti oikeaa kokonaiskuvaa ei välttämättä ole tarjolla. Sensuurin takia meillä ei koskaan ole käytössä kaikkea sodan ymmärtämiseksi tarvittavaa tietoa. Propagandan takia kaikki hallussamme oleva tieto ei ole totta. Sosiaalinen media puolestaan on tunnepitoisia reaktioita ruokkiva alusta aina vihasta ja parodioivista kommentoinneista draamaan ja pelkoon. Klikkiotsikot toimivat samalla tavalla – eikä hyvää kokonaiskuvaa helposti synny.”
Keskeinen viesti on tuntunut olevan, että ”meidän on voitettava sota” ja ”sotaponnisteluja jatketaan tarvittaessa niin pitkään kuin on tarve”. Sota ja sen pitkittäminen aiheuttaa kuitenkin valtavia inhimillisiä kärsimyksiä, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia menetyksiä, ympäristötuhoja ja monisukupolvista traumaa fyysisen jälleenrakennuksen ohessa.
Tarvitaan sopimista sotimisen sijaan.
3. Viholliskuvat hyvän ja pahan taistelussa
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on johtanut kylmän sodan paluuseen. Edellinen päättyi Berliinin muurin murtumiseen. Tapahtumaa kuvattiin Euroopan mahdollisuudeksi etsiä itseään vapaana viholliskuvista.
Yritystä on ollutkin: taloudellisia sidoksia itään, ajatusta aiemman suurvaltapolitiikan muuntumisesta moninapaisuudeksi, Euroopan oman aseman vahvistamista ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimijana ja myös autonomisena strategiana.
EU myös laajeni nopeasti. Monet 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen uusista jäsenmaista eivät kuitenkaan täyttäneet EU:n kriteerejä – eivätkä täytä vieläkään. Laajentumisen syyt olivat enemmän poliittisia. Tietynlainen kankeus ja erityisesti ideologiset erilaisuudet suhteessa eurooppalaisuuden kivijalkaan (demokratia, oikeusvaltioajattelu, ihmisoikeudet) ovat sittemmin koetelleet myös yhteistyötä. Sama toistuu myös Natossa.
Viholliskuvat istuvat kuitenkin vahvasti. Tämä siksi, että niitä luodaan ja uusinnetaan poliittisista tarpeista. Niihin liittyy lähes aina moraalinen ulottuvuus, jossa on kyse hyvän ja pahan taistelusta. Omat nähdään hyvinä ja viholliset pahoina. Tämä traditio näkyy vahvasti eri maiden kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkopoliittisessa kulttuurissa. Myös suomalaiseen keskusteluun on tullut vahvasti mukaan viholliskuvat, jotka liittyvät Venäjään ja venäläisiin, maahanmuuttajiin tai ylipäätään vähemmistöihin. Viholliskuvien tunnistaminen ei tarkoita vihollisen tai pahan puolelle asettumista kuten usein kuvitellaan.
Viholliskuvien juuret ovat uskonnoissa mutta niitä ryydittävät myös psykologiset ja sosiologiset tekijät. Yhteisön yhtenäisyyttä lujitetaan syntipukeilla ja sijaisuhreilla. Ihmiskunnan ja maapallon kannalta viholliskuvat ovat tuhoisia ja voivat johtaa pahimmillaan ydinaseiden käyttöön. Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Katariina Simonen kuvaa asevalvonnan romahtamista nykyisessä tilanteessa: ”Joukkotuhoaseiden valvonta on kriisiytynyt hetkellä, jolloin kaikki ydinasevallat modernisoivat ydinaseitaan. ”
4. Hyvän ja pahan tuolle puolen
Hyvän ja pahan taistelussa osapuolet käyttävät yhtä lailla väkivaltaa ja alistamista. Pasifismi ei käytä kumpaakaan ja se on sen etu. Sekin kysymys pitää esittää, että entäpä jos viholliskuvat realismiksi väittämän sijaan palvelevatkin nationalismia ja sen pimeitä puolia etenkin, kun vihollisuus on poliittisesti määritettyä?
Euroopan pyrkimyksiä irtaantua blokeista yhteistyöhön on eri vaiheissa kutsuttu EU:n toimijuuden vahvistamiseksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tai strategiseksi autonomiaksi. Epäonnistumista edellisessä selittää ainakin osin se, että länsieurooppalainen turvallisuus on vahvasti sidoksissa Yhdysvaltoihin. Kyse on kahteen maailmansotaan liittyvästä kunniavelasta mutta myös aseteknologiasta ja sen hinnasta. Mutta mahdollisuus autononomialle on edelleen olemassa. Tarvitaan monenkeskistä kansainvälistä yhteistyötä ja moninapaisuutta. YK:n pitää vahvistua entisestään.
Hyvän ja pahan retoriikalle on olemassa vaihtoehto: eturistiriitoja voidaan sovitella ja niistä voidaan neuvotella. Henkilökohtainen vapautuminen vihollisuuskuvista liittyy ennen muuta terveeseen epäilyyn omaan oikeassa ja toisen väärässä olemisen suhteen ja siis oman hyvyyden ja toisen pahuuden näkemisen haastamiseen. Tilalle tarvitaan empatiaa.
Jos haluat rauhaa, rauhaa on rakennettava. Tämä tarkoittaa asevaraisen turvallisuuden haastamista. Merkittävin ihmiskuntaa ja maapalloa uhkaava asia ovat ydinaseet. Suomen on oltava mukana ydinaseriisunnassa ja -valvonnassa. Ydinasekieltosopimuksen ratifiointi olisi merkittävä ympäristötoimi. Kyse on muutoinkin aseistariisunnasta, asevalvonnasta, asekaupasta ja sen läpinäkyväksi tekemisestä ja liennytyksestä. Tilalle tarvitaan yhteistyön ja sopimisen rakenteita, rauhankasvatustakin. ”Ei ole tietä rauhaan, rauha on tie.” (Gandhi)
Iivantiira 19.8.2023/Arja Alho
