Iivantiiran kyläyhdistyksen taidehankinta: ’Talvipäivän seisaus’

Vuosi takaperin avattiin Iivantiiran etätyöhuone, jonne Kuhmon kaupunki hankki taideteoksia kolmelta kylän piirissä toimivalta taiteilijalta. Silloin otettiin askel kohti kylän oman taidekokoelman perustamista. Vuoden 2022 kulttuuritoimintaan osoitetulla määrärahalla jatketaan jo seuraavalla teoshankinnalla.

© Klaus von Matt

Kun Klaus ja Mervi von Matt perustivat kotinsa Iivantiiran Tuohelaan, päätti perheen pitkäaikainen, sveitsiläinen ystävä ja Klausin taiteilijakollega, kuvanveistäjä Philipp Dommen tulla pariskunnan avuksi rakentamaan tilan päärakennusta. Yhdessäolon aikana Klaus ja Philipp miettivät maailman menoa ja vuosisyklin aikana tapahtuvia luonnon muutoksia. Tuona aikana Philipp Dommen opiskeli taideakatemiassa  Oslossa. Pitkän syyspimeän pohdinnasta syntyi Dommenin idea talvipäivän seisauksena vuosittain toteutettavasta installaatiosta.

Vuonna 1983 joulukuun 22. päivänä Philipp Dommen rakensi ensimmäisen tulipyramidin, jonka hän sytytti saman päivän iltana ja Klaus tallensi prosessin valokuvadokumenttina. Tulipyramidi symboloi voimakenttää: kun tuli virtaa maan ja taivaan välillä, niin valo kasvaa ja lopulta voittaa pimeyden. 

Tästä lähtien taiteilija on rakentanut teoksen joka vuosi kotipaikkakunnallaan Telemarkissa, Norjassa. Syntyi perheen ja lähialueen asukkaiden tapahtuma, johon yleensä osallistuu nelisenkymmentä henkilöä. 

Vuonna 2016, paljolti Iivantiiraan keskittyvän, Kajaanin taidemuseon ’Tapahtumia ajassa’ -taidenäyttelyyn mukaan kutsuttu taiteilija Dommen rakensi tulipyramidin puistoalueella. Revontulet juhlistivat idean mukaisesti, 21.12. toteutettua tilaisuutta voimakkaana valoilmiönä Kajaanin Kruununpuodinmäen yllä.

Klaus valokuvasi ensimmäisen installaation tapahtumat kameralla valoherkälle filmimateriaalille. Iivantiiran Tuohelan ateljeen pimiössä kehitetyt valokuvat ripustetaan nyt, 40 vuotta myöhemmin, kehystettyinä Iivantiiran kylätalolle, yhteistyössä 64. Leveyspiiri -taiteilijaryhmän ja Iivantiiran kyläyhdistyksen johdon valitsemalle paikalle.

Kestävän kehityksen viikko: Iivantiirassa 29.9.2022, 18-20

Pro Agrian ruotsinkielinen maatalousyhdistys ja joukko muita maaseudun kehittämisen yhteisöä järjestävät teemaviikon, jossa tarkastellaan kestävän kehityksen eri puolia:

Viikon Iivantiiran osuus toteutetaan 29.9.2022 kylätalolla, johon tilaisuuteen kaikki kylän asukkaat ovat tervetulleita. Paikalla on Kainuun Nuotan tiimi, joka välittää tilaisuuden TV-lähetyksenä ympäri Suomea. Tulkaa tutustumaan siihen miten verkkolähetyksiä tuotetaan.

Omassa osuudessamme esittelemme kylää ja sen kulttuuritoimintaa. Lähetys keskittyy erityisesti kyläverkkorakentamisen kustannustehokkuutta luoviin menetelmiin.

Tilaisuutta voi seurata myös netistä: suomen.tv

Tervetuloa!

Maalaustalkoot kylätalolla LA 27.8.2022 klo 10

Kyläyhdistyksellä on tarkoitus viimeistellä Elävä Kainuu Leaderilta saadun tuen turvin toteutettua kylätalon ulkoremonttia lauantaina 27.8.2022 klo 10 alkavan talkootilaisuuden yhteydessä.

Samalla on tarkoitus keskustella yhdistyksen talouden hoidosta, jota hallitus pohtii töiden lomassa pidettävässä kokouksessa.

Tervetuloa!

Iivantiiran etätyötila

Kaupungin kauniisti sisustama Iivantiiran etätyöhuone avattiin vuosi takaperin, mutta käyttö on aluksi ollut vähäistä. Elokuussa tilauskanta muuttui dramaattisesti kun varauksia tuli kahden viikon ajan yhtäkkiä päällekkäisesti.

Työtilassa on kaksi säädettävää työtasoa, Raspberry Pi 400 -tietokone ja kaksi monitoria. Suolana kyläyhdistyksen rakentama 200/200 Mbit/s kiinteä valokuituyhteys. Viereisessä taukohuoneessa on A3/A4 mustavalko- ja väritulostin, kopiokone ja skanneri.

Tilan, tietokoneiden ja monitoimikoneen käytöstä ei toistaiseksi peritä käyttömaksua. Suuremmista kopio- tai tulostuseristä peritään omakustannusta vastaava maksu. Työtilan saa käyttöönsä tekemällä varauksen kyläyhdistyksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan tai tilan ylläpitäjän (040-0404555) kautta.

Iivantiiran kyläyhdistyksen vuosikokouksen päätökset

Vuosikokous pidettiin 15.5.2022 sääntöjen määräämällä tavalla ja Arto Malisen taidokkaalla johdolla. Paikalle oli saapunut juhlapuhujaksi kutsuttu kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Huotari. Heikki toimii myös Kainuun hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtajana.

Huotari aloitti puheenvuoronsa muistuttamalla kaatuneitten muistopäivästä. Sen jälkeen hän esitelmöi hyvinvointialueen tehtäviä koskevista näkemyksistään. Kylän asukkaat saivat tilaisuuden evästää puheenjohtajaa omilla hyvinvointialueen kehittämistä koskevilla toiveillaan.

Taseaineistojen esittelyn jälkeen kyläyhdistyksen vuoden 2021 hallituksen jäsenet vapautettiin vastuusta, jonka jälkeen siirryttiin uuden hallituksen valintaan. Uudeksi kyläyhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Mikko Malinen, jonka tukena on varapuheenjohtajan tehtäviin siirtynyt Voitto Pulkkinen. Muita hallituksen jäseniä ovat Ariadna Donner, Matti Heikkinen ja Risto Heikkinen. Hallituksen varajäseniksi valittiin Maarit Mikkola ja Pentti Korhonen.

Saimi Pulkkinen ja Ariadna Donner huolehti kahvitarjoilun monipuolisista ja maukkaista antimista.

Tutustu vuotta 2021 koskevaan toimintakertomukseen ja kokouspöytäkirjaan noutamalla asiakirjat oheisista linkeistä.

Toimintakertomus 2020
Vuosikokous PTK 2021

Keväinen kokoontuminen su 22.5.22 klo 12

Iivantiiran kylätalolla alakoulun luokassa Keväinen kokoontuminen sunnuntaina 22.5.22 klo 12 alkaen, osoite Kekkostie 4264.

Poristaan ajankohtaisista aiheista, mm. kevätpuutarhatöistä, ja myös ideoista ja kokemuksista säilöä satoa – myös villiyrittejä? – talteen. Myös taimia voi tuoda vaihtoon.

Kaikille avoin tapaaminen, tule mukaan! Opitaan tuntemaan paikallisten ja toisaalta Kuhmon maa- ja kotitalousnaisten kesken, muualta pitäjästä. Kahvitarjoilu. Maa- ja kotitalousnaisten järjestötuotteita, ostokset onnistuvat pankkikortilla.

Lisätiedot Marjatalta, puh. 044 320 1585 tai marjatta.pikkarainen@maajakotitalousnaiset.fi

Kyläturvaa puusepän taidoilla ja SketchUp 3D:llä

Iivantiirassa on harrastettu 3D-mallintamista. Nuo taidot tulivat hyvään käyttöön kun Myllypohjan maston LoRa-välineistön UPS-laitteistoa varten piti valmistaa kylmyydestä ja liiallisesta lämmöstä eristävä laatikko. Maston luona on koppi, jossa on sateelta suojaava katto, mutta tila on kylmä.

Osa LoRa-välineistä kestää jopa 40:n asteen pakkasia, mutta herkempää elektroniikkaa täytyy pitää lämpimänä lämmitysjohdon ja 50 mm:n Finnfoam-laatikon avulla.

Laatikon osien kuvaus ja valmistustapa oli helppo viestittää SketchUp-mallin avulla. Iivantiiran kylää tukee Fiskarsin avulias puuseppä Mikael Spitz, joka rakensi laatikon ohjeiden mukaan.

Valmis laatikko – kuten UPS:in monet muutkin osat – piti noutaa Kuhmon Matkahuollosta, mutta ehkä jonain päivänä tällaiset lähetykset voidaan noutaa kylätaloon perustettavasta monipalvelukeskuksesta?

Kuhmon kansalaisopiston virittämään Iivantiira 3D -toimintaan voi tutustua kahden www-sivuston välityksellä: Iivantiira 3D ja Iivantiira 3D Sovellukset.

Kyläturvapalstan seuraavassa artikkelissa kerrotaan miten UPS-elektroniikka suunniteltiin.

Iivantiiran kyläturvallisuusjärjestelmän laitteiden hankinta

Iivantiiran kyläyhdistys osallistui Elävä Kainuu Leader ry:n syksyllä 2020 käynnistämään ’Potkua pienhankinnoilla’ -teemahakuun. Kyläyhdistyksen ehdotus ’Iivantiiran kyläturvallisuusjärjestelmän hankinta’ tuli valituksi yhdeksi EKL:n teemahankkeen alahankkeeksi.

Toimenpiteen tarkoituksena on tukea kyläyhdistyksen suunnitelmaa, joka tähtää esineiden internetin (IoT) käyttöön ottoon Kuhmon pohjoisosassa. Langaton verkko toimii pitkäaikaisesti sähkön saannista riippumatta. Esimerkiksi tykkylumen aiheuttamien pitkien sähkökatkojen aikana uusi verkko jatkaa häiriöttömästi toimintaansa ja kertoo viranomaisille sähköjakelun tilasta kotitalouksissa ja yrityksissä.

Juttuantien tukiaseman LoRa Gateway -laitteet

Tuen perusteella kyläyhdistys on investoinut kahden LoRaWan-lähettimen ja kuudenkymmenen päätelaitteen hankintaan. Uudet laitteet on asennettu Myllypohjan lintujärven ja Juttuantien tukiaseman mastoihin. Ne täydentävät aikaisemmin Hirvivaaran lähettimen avulla aikaansaatua LoRa-kenttää. Päätelaitteet sijoitetaan asukkaiden koteihin, joissa ne monitoroivat talouden sähkön saantia.

Esineiden internetistä ja kyläturvallisuutta lisäävästä LoRaWan-palvelusta kerrotaan tarkemmin kylän www-sivuston kyläturvallisuuspalstalla.

Hankkeen PDF-muotoinen loppuraportti sisältää yksityiskohtaita tietoa hankkeeseen sisältyneistä toimenpiteistä ja investoinnin vaikuttavuudesta.

EKL pienhankinnan loppuraportti on noudettavissa oheisen PDF-kuvakkeen avulla:

Yhdessä aikaisemmin Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunnan kanssa tuotetun valokuituverkon kanssa kylä on luonut tietoyhteiskunnan toteuttamiseen tarvittavat infrat. Niiden varassa viranomaiset ja palveluntarjoajat voivat kehittää niitä palveluja, joita tarvitaan harvaan asutun maaseudun kasvavien haasteiden kohtaamisessa. Niitä ovat ilmaston ja energian sekä palvelurakenteiden muutoksiin liittyvät ongelmat.

Tulevaisuus näyttää tuleeko kylätalosta näillä toimenpiteillä vähitellen asukkaiden tarpeita monipuolisesti täyttävä monipalvelukeskus.