Kailaan Uunon runossa raja railona aukesi.
On aikaa kun tykki viimeinen sillä rajalla laukesi.
Yhä vain rajan takana on sama Aasia, Itä.
Taas varjelemme jotakin, mutta miettiikö kukaan mitä?

Yksinäisinä öinä olen tuota pohtinut,
itkenyt itseni uneen mutta en ole tohtinut
edes ajatella että Suomi, tämä Rauhan Maja,
voisi koskaan olla minkään sotilasliiton ulkoraja.

   Kun Nato-päätös oli tehty, lähes yksimielisesti,
   valui upseereilta kuola, haaveena sankaripesti:
   Komennus ulkomaille ja ulkomaan päiväraha
   voittaisi kotoiset kuviot. Joo, ei paha!

   Jo avautuivat silmät myös kulttuuripolitiikassa.
   Kaikki ajatushautomot ideoitaan tarjoamassa:
   Nyt kaikki resurssit käyttöön. Onhan Suomessa niitä
   niin paljon että laskemiseen taivaskaan ei riitä.

   Niin ohjussiiloiksi otettiin tornit Olavinlinnan.
   niiden vuokrana Oopperajuhlat sai niistä täyden hinnan.
   Operaatiokeskukseksi saatiin luola Retretistä –
   eikä konkurssipesäkään siinä enää vastaan pistä.

   Oulujärvi valittiin sukellusvenetukikohdaksi,
   vaikka vesi osoittautui, no, hieman matalaksi.
   Paatit sitten olivatkin siellä ankkurissa,
   mutta niiden voimahan oli ydinohjuksissa.

   Vihollistiedustelulle tehtiin Suomussalmella ansa,
   kun Naton univormuihin puettiin Hiljainen kansa.
   Naapurissa se aiheutti uutta joukkojenkeskitystä,
   ja juoni sai Brysselin suunnasta suurta ylistystä.

Niin kulttuuriväki saatiin mukaan talkoisiin,
takaisin ihanteisiin sinivalkoisiin.
Turvallisuus kasvoi, niin on asianlaita,
kun itärajalle nousi kolmen metrin aita.

Kailaan Uunon runossa raja railona aukesi.
On aikaa kun tykki viimeinen sillä rajalla laukesi.
Yhä vain rajan takana on sama Aasia, Itä.
Taas varjelemme jotakin, mutta miettiikö kukaan mitä?