Kuhmon kaupunki on hankkinut RHA68 metsästyspuhelimia ja muuta radiolaitteistoa Elävä Kainuu Leaderin puoltamalla hanketuella. Hankkeen otsikkona on ’Poikkeusoloviestinnän RHA68-varajärjestelmä Kuhmon kylille’.
Iivantiiran käytössä on Anytone radio sekä kaksi Wouxun- ja yksi Lafayette-merkkinen radiopuhelin. Kuhmon Videoklinikan Olli Salminen rakensi radiomaston ja antennin hyvällä asiantuntemuksella. Kuhmon Videoklinikan Olli Salminen rakensi radiomaston ja antennin hyvällä asiantuntemuksella.

Kyläyhdistys on testannut radioviestinnän toimivuutta kaikkiin ilmansuuntiin, pääteitä pitkin tehdyillä kuuluvuuskokeilla. Hannu Pellikka, Philip Donner ja Voitto Pulkkinen osallistuivat testaustyöhön. Työtä jatketaan vuoden alussa, jolloin radion kuuluvuutta testataan taajamaan ja mahdollisuuksien mukaan Moisiovaaraan.
Hankeraportti on tarkoitus jättää huhtikuun loppuun mennessä. Tällöin myös Iivantiiran kylä raportoi yksityiskohtaisesti hanketoiminnan aikana tuotetuista havainnoista ja kokemuksista.
